Suomalaista sarjakuvaa ja suomalaista sarjakuvatekstiilitaidetta. Silppuu on sarjakuvaa ja tekstiilitaidetta yhdistelevä nöyristelemätön kokonaisuus monen kirjavaa itseironiaa ja erinäisiä kädentaitoja

Sarjakuvaa tekstiileillä

Materiaalien ja värien pohdintaa

Kuten edellisessä blogipostauksessa kerroin, hahmo Pöllö Tuppurainen on ollut olemassa jo tovin. Hahmo on ikään kuin odottanut oikeaa hetkeä. Ehkä taustalla on ollut alitajuntainen käsitys ja pelko siitä, ettei hahmon ympärille rakennettu pelkkä sarjakuva välttämättä yksistään toimisi, sillä kuvitus ja kokonaisuus on varsin yksinkertaisen vapaamuotoista. Saattoi myös olla, ettei piirtäjälle itselleen olisi ollut pitkässä juoksussa kovin motivoivaa piirtää vain pelkkää sarjakuvaa. Olihan tämä jo nähtävissä, kun vasta nyt (sellaiset reilu kymmenen vuotta myöhemmin), Silppuun sarjakuvat näkevät päivänvalon.


Uusi kulma

 

Muutama vuosi sitten opintojen ohella syntyi idea, josko Pöllö Tuppuraisen toisikin tekstiiliselle materiaalille tekstiilitekniikoin toteutettuna. Voisiko materiaali ympäristön muutos valkoiselta paperilta hahmon ja sarjakuvan ympärillä elävöittää kokonaisuutta, tuoden sarjakuvaan uudenlaista kulmaa ja särmää? Arvata saattaa, että kiiruhdin oitis penkomaan kirjahyllyn laatikoita kaivaen esille vuosien varrella piirtämiäni nopeita luonnoksiani ja hahmotelmiani liittyen Pöllö Tuppuraiseen ja sarjakuvaan. 

 

Siitä se ajatus sitten vähitellen alkoi muotoutua ja kirkastua. Uudenlainen into ja inspiraatio sarjakuvaa kohtaan kasvoi uudelleen, kun tuttuun tekemiseen tuli uudenlainen kulma tehdä ja toteuttaa omaa jo olemassa olevaa sarjakuvaa. Mikä sen parempi tapa kuin yhdistää kaksi itselle intohimoista ja tärkeää asiaa, kuin piirtäminen ja tekstiilit. Ajatusta tuki myös laaja tieto-taito erilaisista tekstiilitekniikoista sekä -materiaaleista, jotka nekin pääsisivät nyt hyötykäyttöön. 

Sarjakuvatekstiilitaideteoksen suunnittelua

Minne tästä? 

 

Silppuun julkinen osuus on vasta alussa, mutta siitä on jo pienesti nähtävissä, etteivät Silppuun sarjakuvat varsinaisesti noudata perinteisiä sarjakuvan muotoja. Ruudut on sommiteltu sivuille vapaasti sarjakuvan kokonaisuus huomioiden. Varsinaisia sääntöjä ei siis Silppuun sarjakuvissa ole, vaan itse tarina määrittelee, kuinka layoutit  ja kuvakerronta asettuu. Tyyli on kaiken kaikkiaan persoonallinen, pelkistetty ja vapaa. Samanlaista ajatusta on tarkoitus toteuttaa myös sarjakuvien pohjalta valmistetuissa sarjakuvatekstiilitaideteoksissa.


Joku voisi sanoa tässä kohtaan, että olen känkkäränkkä tai ylimielinen, kun vapaasti ja pelkistettynä toteutan sarjakuvan ja sarjakuvatekstiilitaideteosten sisältöä ja muotoa. Voi olla, että persoonan piirteissäni löytyy ajoittaista lievästi esiin tulevaa äkäpussia, mutta ylimielisyyttä ei koskaan. Rohkeus ja usko omaan tekemiseen, omalla tavalla on suurin syy tehdä asiat vapaasti ja kokeilevasti. Sama rohkeus ajoi minua yhdistämään sarjakuvaa ja tekstiilitaidetta, muodostaen täten kokonaisuuden nimeltä sarjakuvatekstiilitaide. Jää nähtäväksi, kuinka itselleni asettamassa  haasteessa lopulta käy. Ja sehän selviää vain tekemällä sarjakuvaa ja sarjakuvatekstiilitaidetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *