Suomalaista sarjakuvaa ja suomalaista sarjakuvatekstiilitaidetta. Silppuu on sarjakuvaa ja tekstiilitaidetta yhdistelevä nöyristelemätön kokonaisuus monen kirjavaa itseironiaa ja erinäisiä kädentaitoja

KETTU KOISTINEN

Kettu koistinen

Kettu Koistinen on varsinainen ärripurri. Hän on luonteeltaan äkkipikainen ja ilkeyteen taipuvainen hahmo, joka suuttuu pienemmistäkin asioista. Hän ei myönnä, että hänessä itsessään on vika, vaan syy on aina jossain muualla, siitäkin huolimatta että hän itse olisi syypää aiheuttamaansa pahaan oloonsa. Kettu Koistisen uho ja kiivas luonteensa kumpuaa hänen epävarmuudestaan itseään ja muita kohtaan. Häneltä löytyy toki sydämellinen ja ystävällinen puoli, mutta se on kätketty syvälle sisimpään, joka näyttäytyy äärimmäisen harvoin ulospäin.

Kettu Koistinen aiheuttaa eripuraa ja pyrkii johdattamaan muut pahoille teille. Hän ajaa röyhkeästi omaa etuaan välittämättä siitä, mitä se aiheuttaa ympärilleen. Omaa tuntoa ja empatiaa kettu ei juurikaan tunne, ellei hän koe hyötyvänsä siitä jotenkin. Kettu Koistinen on rikkinäinen ja kovia kokenut sielu, joka ilkeydellään suojelee herkkää ja haurasta sisimpäänsä. Hän kokee yksinäisyyttä, mutta ei uskalla jääräpäisyyttään päästää ketään lähelleen.