Tytti pöllö
Tytti Pöllö on kiltti ja äärimmäisen empaattinen hahmo, joka näkee kaikessa vain ja ainostaan hyvää. Hän tekee rohkeasti omia juttujaan ja heittäytyy monenlaiseen mukaan. Tytti Pöllö kannustaa muita ja pyrkii olemaan itsepintaisesti kaikkien kaveri, jopa heidän jotka eivät niin kavereista välitä. Hänen hyväntahtoisuutensa määrä on naiivia, mutta tiedostaen ominaisuutensa hän osaa tietyissä raamein pistää myös vastaan, eikä anna toisten pompotella itseään täysin miten sattuu.
Tytti Pöllö on herkkäluonteinen ja vahvasti tunteella elijä. Näin ollen pienikin kritiikki tai vastoinkäyminen ajaa hänet miltein surun partaalle. Märehtimään hän ei kuitenkaan jää, vaan hän nousee pöllön raivolla mielipahan kuopasta nopeasti ylös. Vastoinkäymiset eivät saa Tytti Pöllöä hidastamaan menoa.
Tytti Pöllö omistaa jäätelökioskin, jossa hän myy itse valmistamiaan jäätelöitä. Hän on myös intohimoinen puutarhuri ja hän onkin innokkaasti jakamassa ystävilleen erilaisia ohjeita puutarhanhoitoon liittyen. Tytti Pöllö on aktiivinen hahmo, joka osallistuu innokkaasti erilaisiin tapahtumiin. Hänet voikin nähdä hyväntuulisena heilumassa yllättävissäkin tilanteissa.
